Johtuvat mekaanisesta hankauksesta tai jalkaterän virheellisestä asennosta. Mikäli känsä tai kovettuma on jalkapohjan puolella on kyseessä jalan laskeutunut luu. Mikäli känsä on varpaiden päällä kyseessä on kengän aiheuttama mekaaninen hankaus. Känsät varvasväleissä sekä jalkapohjissa ovat kivuliaita, joten hoidon lisäksi selvitämme kovettuman/känsän aiheuttajan ja pyrimme poistamaan sen jalkatuilla tai mikäli känsä on varvasvälissä, valmistamme siihen pienen silikonisen erottajan jotta varpaat eivät hankaa keskenään.